Tuure Kilpeläinen ja kaihon karavaani

Valon pisarat satelevat festariyleisön joukkoon, kun tämä yhtye saapuu Tikkurilaan! Bändin solisti Tuure Kilpeläinen on luonut soolouraansa jo vuodesta 2003 lähtien. Vuonna 2010 syntyi yhtyeen nykyinen kokoonpano – Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani. Yhtyeen tunnetuimpia hitteinä ovat muun muassa AutiosaariValon Pisaroita ja Eloon! Autiosaari-kappaletta on striimattu Spotifyssä jo lähes hurjat 6 miljoonaa kertaa.

Kilpeläinen on lauluntekijänä tehnyt kappaleita myös muille artisteille, kuten Anna Puulle ja Vesa-Matti Loirille. Lisäksi laulaja nähtiin vierailemassa Vain Elämää -ohjelman tuoreimmalla tuotantokaudella. Hiekkaharjussa yleisö tulee heräämään eloon tämän ihastuttavan yhtyeen saapuessa lavalle!

Soittoaikataulut ilmoitetaan myöhemmin.